keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kuormalavan tuunausta

Sain naapurilta hyväkuntoisen kuormauslavan ja päätin vähän tuunata sitä ja tehdä siitä kauan kaivatun sängynpäädyn.

Ensin hioin lavasta suurimmat tikut pois, jonka jälkeen maalasin sen valkoisella huonekalumaalilla. Kuivumisen jälkeen ompelin vielä pehmustetyynyt, jotta nojaaminen päätyyn olisi vähän mukavampaa...miehelläni on tapa nojata seinään iltaisin ennen nukkumaan menoa ja lukea hyvää kirjaa ja tämän takia seinäämme on muodostunut pään muotoinen jälki ja tämä oli oikeastaan syy siihen miksi halusin alunperin tehdä sänkyymme päädyn...ja kun en halunnut tavanomaista sängynpäätyä...päätin tehdä vähän erilaisen...

Alla kuvia valmiista päädystä sekä ilman pehmusteita ja pehmusteilla...





Tähtityynyt olivat hieno lisä päädyn jatkoksi...

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kotopihan kuulumisia

Tämä kesä ja syksy on kulunut pihasuunnitelmien parissa, josta erityisesti pidän koska tässä saan käyttää työni luovaa puolta. Yksi suunnitelma valmistui juuri ja seuraavaa työstetään...Syksy on hyvää aikaa suunnitelmien tekemiseen, koska tällä tavalla asiakas pääsee keväällä heti alkuun pihan toteuttamisen kanssa ja ehtiihän vielä syksynkin aikana aloittaa pihan muokkaamisella...ja istuttaahan pystyy vielä maan jäätymiseen saakka...





Suunnitelmissa lähden liikkeelle asiakkaan toivomuksista mm. värien tai kasvien suhteen, jonka jälkeen haen ideoita lehtiä selaamalla, kuvia etsimällä sekä Pinterestistä. Nämä ovat hyviä keinoja ideoiden saamiseen.
Tämän jälkeen luonnostelen ideoita, jotka käyn asiakkaan kanssa läpi ja jonka jälkeen alan piirtämään luonnosta joko käsin tai koneella lopulliseen muotoon.

Tämä osa Puutarhurin työstä on erittäin mielenkiintoista ja jossa saa olla luomassa uutta ilmettä puutarhaan alusta lähtien. Suunnitelmien suuruus vaihtelee asiakkaan tarpeen mukaan, välillä tehdään pientä puutarhaa tai osaa siitä ja välillä luodaan puutarhaa tyhjästä pihasta lähtien.

Omassa pihassa on tullut tehtyä myös sadonkorjuuta, josta pitää laittaa muutama kuva...








torstai 29. toukokuuta 2014

Ensimmäinen sato...

Eilen tuli korjattua ensimmäinen sato omasta puutarhasta ja tänään sain nauttia ensimmäiset maistiaiset raparperimehua...tuo niin kesän maun tullessaan...



Pihlaja oli aloittanut kukintansa pihalla ja niistä piti saada vähän päivän piristystä sisällekin...


maanantai 12. toukokuuta 2014

Kevät saapuu

Kevät on saapunut Kotopihaan...omenapuut alkavat pian kukkimaan sekä myös pihan kirsikkapuut. Alkukeväästä tuli taas leikattua useammat omenapuut sekä myös kuusiaitaa ja nyt on pikkuhiljaa puuhailtua kasvimaan parissa, joka on saanut mm. uutta kompostimultaa...joten siementen kylvämisen voi aloitella. En ole vielä laittanut siemeniä maahan, koska yöpakkaset ovat olleet sen verran kovia mutta loppuviikosta olisi tarkoitus saada siemenet maahan...



Tänä keväänä on tarkoitus istuttaa mm. perunaa, sipuleita, punajuuria, herneitä sekä salaattia ja tarkoistus on vähän kokeilla myös maissin kasvatusta...niiden siemenet olen jo kylvänyt sisälle astiaan ja kasvustot ovat jo hyvässä vauhdissa. Kunhan vähän lämpenee on tarkoitus siirtää maissit ulkokasvatukseen. Maisseja varten rakensin myös tukiaidan...



 Kevään aikana on tullut myös maalattua sekä vanhaa ovea että keittiöjakkaraa sekä pojan huoneen hyllyä...





Joten kevät on lähtenyt työntäyteisesti eteenpäin...vielä lopuksi muutama fiiliskuva...





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kotopihan syksyä...

Tänään innostuin valokuvaamaan omassa pihassa ja tässä joitakin kuvia Kotopihan syksystä...Tuon vanhan oven tuunasin eilen kun tein löydön vanhan tavaran kaupasta. Väriltään se oli aikaisemmin keltainen ja eilinen päivä meni hiomisen merkeissä...








tiistai 1. lokakuuta 2013

Alla kuvia pihasta, joka muutettiin tämän kesän aikana asiakkaan toiveiden mukaiseksi tekemäni suunnitelman pohjalta.
Asiakkaan toiveena oli mahdollisimman helppohoitoinen piha mutta vaikka kyseessä oli melko pieni rivitalon taka- sekä etupiha, asukas halusi näyttävyyttä sekä selvää muutosta pihaan. Toiveena oli myös pitkään ollut jo liuskekivipolku / alue.
Liuskekivipolku muotoutui takapihalle, terassia suurennettiin muutostyön ohella ja nyt polku alkaa terassilta ja jatkuu koko takapihan läpi, mutkitellen takapihan portille. Asiakkaalla / minulla on vielä "hakusessa" pihaan sopiva metallinen kaariportti nykyisen puuportin paikalle. Takapihalle istutettiin myös uudestaan nurmikkoalue, edellisen sammaloituneen nurmikon tilalle
 
Etupihalle vaihdettiin punaisten laattojen tilalle liuskekivilaatoitus ja kivialue. Näin saatiin etupihan kivialue yhdistettyä takapihan kivialueen kanssa.
 
 





 
 


Sekä minä että asiakas olemme muutostyöhön tyytyväisiä ja uurastus ei olisi ollut mahdollista ilman näin mahtavaa asiakasta!